Teksti: Jenni Syvänne, Muovipoli Oy Kuva: Shutterstock Tällä kertaa tutustumme biokomposiitteihin. Materiaaliryhmänä biokomposiittien käyttö on ainakin kuluttajatuotteissa ollut viime aikoina lisääntymään päin ja kiinnostus tätä materiaaliryhmää kohtaan on kasvussa. Aloitetaan aiheeseen tutustuminen selvittämällä ensin...
Teksti: Jenni Syvänne, Muovipoli Oy Tampereen yliopistossa alkoi viime vuonna Suomen Akatemian rahoittama WoodBUG-projekti. Projektissa on tavoitteena kehittää prosessi, jolla voidaan tuottaa biomuovia sekä rasvahappoestereitä lignoselluloosahydrolysaatista. Projekti toteutetaan Tampereen yliopiston ja Chalmersin teknillisen korkeakoulun...
Teksti: Vesa Taitto Muoviyhdistys on mukana osatoteuttajana kolmivuotisessa LAB-ammattikorkeakoulun koordinoimassa Biosykli-hankkeessa, jonka rahoittajana on Euroopan aluekehitysrahasto. Osana hanketta on haastateltu useita muovituotteiden valmistajia sekä koneiden ja raaka-aineiden valmistajia ja toimittajia heidän näkemyksistään biopohjaisten ja...
Teksti: Vesa Taitto Muoviyhdistys on mukana osatoteuttajana kolmivuotisessa LAB-ammattikorkeakoulun koordinoimassa Biosykli-hankkeessa, jonka rahoittajana on Euroopan aluekehitysrahasto. Osana hanketta on haastateltu useita muovituotteiden valmistajia sekä koneiden ja raaka-aineiden valmistajia ja toimittajia heidän näkemyksistään biopohjaisten ja...
Muovien raaka-aineeksi soveltuvat polyhydroksyalkanoaatit (PHA) ovat bakteerien varastorasvoja, jotka ovat yleisimmin lyhytketjuisista (3-5 hiiltä), tai myös keskipitkistä (6-14 hiiltä) yksiköistä esterisidoksella muodostuneita polymeerejä. PHA:n fysikaaliset, kemialliset ja mekaaniset ominaisuudet vaihtelevat paljon riippuen monomeerien koostumuksesta...
Keksit katoavat kotonani. Todennäköisesti minä olen siihen osasyyllinen. Aiheutan metabolista ruokahävikkiä syömällä enemmän kuin energiantarpeeni vaatii. Euroopan Unionissa syödään vuosittain arviolta 39 miljoonaa tonnia liikaa tarpeeseen nähden. Suomessa ei varmaankaan syödä sen vähempää kuin...
Erilaisia muoveja valmistetaan tällä hetkellä yli 360 miljoonaa tonnia vuodessa. Muovien kulutus on kaksinkertaistunut 2000-luvulta lähtien ja kasvaa edelleen noin 3 %:n vuosivauhtia. Niiden kysynnän on arvioitu kaksin- tai jopa nelinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä....
Teksti: Jenni Syvänne Muovien kierrätys on viime vuosina ollut tiiviisti esillä niin mediassa kuin alan ammattilaistenkin keskuudessa. Muovien kierrätysvelvoitteet ja -tavoitteet ovat lähivuosina kasvamassa merkittävästi, mutta keskusteluissa on harvemmin puhuttu, miten biomuoveja tulisi kierrättää....
Pakkausmateriaalien kehityksessä on mielenkiinto viime aikoina voimakkaasti lisääntynyt vaihtoehtoisia, biopohjaisia ratkaisuja kohtaan. VTT panostaakin omassa liiketoiminnassaan tälle alueelle, ja on jo saavuttanut tuotepilotoinnissaan maailmanluokan tuloksia. Pakkausmateriaalien tehtävänä on suojata elintarviketta ympäristöstä tulevilta haitoilta, kuten...