Muoviyhdistyksessä olemme ottaneet tapahtumissamme käyttöön ”Turvallisemman tilan periaatteet”. Ensimmäinen seminaarimme, jossa turvallisempi tila toteutetaan on Ekstruusiopäivät 24.-25.5.2023.

Kaikki ovat tervetulleita Muoviyhdistyksen tilaisuuksiin omana itsenään! Pyrimme varmistamaan jokaiselle turvallisen ja yhdenvertaisen olon tilaisuuksissamme, ja olemme määrittäneet sitä varten ”Turvallisemman tilan periaatteet”, joita kaikkien osallistujien tulee kunnioittaa ja noudattaa. Olemme myös nimenneet tapahtumiin yhdenvertaisuusvastaavan.

Muoviyhdistyksen Turvallisemman tilan periaatteet ovat:

Anna muille tilaa. Pyri huolehtimaan siitä, että kaikilla on mahdollisuus osallistua keskusteluun. Älä jyrää muiden mielipiteitä ja anna puheenvuoro. Kunnioita myös toisten yksityisyyttä ja ole kunnioittava. Pyydä tarvittaessa puheenvuoroa ja huomauta, jos tulet keskeytetyksi.

Kuuntele ja opi. Ota vastaan uudet aiheet, henkilöt ja näkökulmat ennakkoluulottomasti. Suhtaudu jokaiseen vastaantulevaan asiaan ja tilanteeseen mahdollisuutena oppia uutta ja kehittyä.

Kunnioita toisen henkilökohtaista fyysistä ja psyykkistä tilaa. Kunnioita itsemääräämisoikeutta. Älä koske toista kysymättä lupaa. Muista, ettet voi tietää toisen rajoja kysymättä niitä. Pyydä tilaa myös itsellesi tarvittaessa.

Älä pilkkaa, ivaa, halvenna, sysää syrjään tai nolaa ketään puheillasi, käytökselläsi tai teoillasi. Pitäydy ulkonäön arvostelusta, juoruilusta ja stereotypioiden ylläpitämisestä. Älä tee oletuksia ulkonäköön tai toimintaan perustuen.

Pyydä anteeksi, jos olet loukannut tahallisesti tai tahattomasti muita.

Muista, että turvallisempi tila on myös Sinun vastuullasi.