Pohjois-Korea on pyrkinyt lähes täydelliseen omavaraisuuteen, ja sen kyllä huomaa. Varsinaisena onnelana sitä ei tunneta. Muualla, erityisesti Aasiassa, miljardit ihmiset ovat nousseet köyhyydestä keskiluokkaan pitkälti globalisaation ansiosta. Suomikin on ollut maailmassa yksi globalisaation suurimmista hyötyjistä.
Globalisaation varjopuolistakin, jotka ovat koskettaneet myös muovialaa, on Suomessa kokemusta. Matkapuhelintuotanto siirrettiin halvempien tuotantokustannusten maihin ja sama trendi on ollut nähtävillä monilla teollisuuden aloilla viime vuosiin asti. Aina on löytynyt edullisempia maita ja globaalit yritykset ovat siirtäneet tuotantoaan maasta toiseen. Euroopasta on myös siirretty saastuttavampaa teollisuutta esimerkiksi Kiinaan, ja sitten sieltä on rahdattu tuotteita Eurooppaan. Hiilidioksidipäästöjä on vähennetty täällä, mutta oikeastaan niitä on siirretty paljolti muualle. Monien tuotteiden tuotanto- ja myyntihinta on painettu niin alas, ettei siinä ole enää oikein edes järkeä. Esimerkiksi juuri mitään kodinkoneita ei kannata korjata, kun uuden ostaminen tulee halvemmaksi. Samoin muutamalla eurolla pystyy tilaamaan kaukomaista turhakkeita kotiovelleen nettikaupasta.
Maailmassa on enteitä, että globalisaatio ainakin teollisen tuotannon näkökulmasta olisi kääntymässä toiseen suuntaan. Sitä kutsutaan deglobalisaatioksi, minkä ansiosta tuotantoa palautettaisiin takaisin. Yhdysvalloissa Trumpin valtakaudella tähän pyrittiinkin aggressiivisesti. Mutta on myös muita syitä ja keinoja, miksi tällainen kehityskulku on mahdollinen. Teollisuusrobotit ovat yleistyneet ja se on tasoittanut hintaeroa eri maiden kustannustasojen välillä. Robotit kykenevät tekemään vuosi vuodelta yhä vaativampia työtehtäviä entistä tehokkaammin. Ihmisten tekemän työn kustannuksen noustessa siitä tulee kaikkialla kannattavampaa. 3D-tulostaminen on kehittynyt myös vauhdilla ja se osaltaan mahdollistaa tuotannon palauttamista takaisin. Toisaalta tietotyön globalisoituminen on pidemmällä kuin koskaan digitaalisuuden ja virtuaalisten tiimien ansiosta.
Koronapandemia toi näkyvästi esille globaalin talouden ja toimitusketjujen haavoittuvuuden. Jo pandemian alkumetreillä havahduttiin Kiinassa olleiden tuotantoseisokkien vaikutuksiin Euroopan teollisuudessa. Toimittajariskejä ja huoltovarmuutta on alettu miettiä aiempaa vakavammin. Täydellinen omavaraisuus ei ole realismia missään maassa, mutta Euroopan tasolla on monestakin syystä syytä pohtia, miten vähentää riippuvuutta valtamerten takaisista toimituksista. EU panostaa jatkuvasti enemmän kiertotalouden edistämiseen ja vihreisiin investointeihin. Odotettavissa on ankarampaa kohtelua tuotteille, jotka on valmistettu paljon hiilidioksidipäästöjä aiheuttavissa maissa. Hiilitullit ovat hyvinkin mahdollisia tulevaisuudessa.
Mitä deglobalisaatio voi merkitä muovialan toimijoille tai mitä mahdollisuuksia se voi tuoda mukanaan? Joka tapauksessa olisi hyödyllistä vähentää toimitusketjuihin liittyviä riskejä. Raaka-aineille pitäisi löytyä korvaavia vaihtoehtoja, maantieteellisesti mahdollisimman läheltä. Jonain päivänä voi tulla vieläkin erikoisempia aikoja saatavuuden suhteen. Mikä voisi olla uusi tulevaisuuden valtamuovi, mieluiten biopohjainen? Ja miten se saataisiin tuotettua paikallisesti?
Kiertotaloudesta puhutaan paljon, mutta siihen ei olla saatu vielä tarpeeksi konkretiaa. Jos materiaalit saadaan oikeasti kiertämään hallitusti suljetuissa kierroissa ja/tai kemiallisen kierrätyksen avulla, se vähentää riippuvuuttamme kaukomailla tuotetuista raaka-aineista. Biomuoveissa on paljon mahdollisuuksia, kun sivuvirtoja onnistutaan hyödyntämään entistä paremmin. Tästä on olemassa jo konkreettisia esimerkkejä. Jonain päivänä sillä saralla tehdään varmasti isompiakin läpimurtoja, mitkä mahdollistavat todellisten volyymituotteiden valmistuksen.
Deglobalisaatiosta voi olla hyötyä, kunhan se ei toteudu vääristä syistä eikä mene liian pitkälle. Nationalismi ja protektionismi eivät varmastikaan maailman tilaa edistä. Britannia on joutunut suuriin vaikeuksiin erottuaan EU:sta. Maassa on pulaa muun muassa rahtikuskeista ja byrokratia on lisääntynyt rajoilla, minkä johdosta kauppojen monet tuotehyllyt ovat olleet tyhjillään. Autoilukin on hankaloitunut, kun polttoainetäydennyksiä huoltoasemille ei olla pystytty riittävästi järjestämään. Työvoiman ja tavaroiden vapaalla liikkuvuudella on etunsa. Sen varmasti myöntävät nyt monet Brexitiä kannattaneetkin.
Suomi ei ilman ulkomaankauppaa pärjää. Tarvitsemme vientiä, emmekä pysty kaikkea Suomessa tuottamaan. Ihan kaikki viisauskaan ei asu täällä, ja on hyvä käydä välillä katsomassa omin silmin, mitä muovirintamallakin tapahtuu. Muoviyhdistyksen mukana lähtee ilahduttavan moni Friedrichshafenin Fakuma-messuille, jotka viime vuonna peruttiin. Nyt alkaa usko palata, että tapahtumakausi voi vihdoin alkaa. Me tuomme sen mukana uuden visuaalisen ilmeemme, josta on jo hieman maistiaisia tässä lehdessä. Joulukuun numerossa kerromme projektista enemmän. Toivottavasti nähdään jossain ennen sitä, maskilla tai ilman.
Vesa Taitto, Muoviyhdistyksen toimitusjohtaja