Kenguruilla, koaloilla ja muilla villieläimillä lähti tämä vuosikymmen ikävästi käyntiin Australiassa. Useita kuukausia jatkuneet maastopalot saatiin hallintaan vasta helmikuussa. Miljoonat hehtaarit tuhoutuivat ja miljardi villieläintä kuoli. Tämän olisi voinut luulla olevan tämän vuoden merkittävin uutinen, mutta isompaa uutisaihetta ei osattu vielä silloin aavistaa.

Vuoden alkupuoliskolla kuultiin Kiinasta uutisia jostain kumman koronaviruksesta. Ihmeteltiin, kun kokonaisia alueita oli siellä eristetty. Helmikuussa vielä Suomessakin oltiin huolissaan lähinnä koronaviruksen vaikutuksesta toimitusketjujen hankaloitumiseen Kiinasta. Monessa isommassa yrityksessä alkoivat kuitenkin matkustusrajoitukset ja -kiellot lisääntyä.

Tilanteen vakavuus alkoi valjeta Suomessakin ja mustia pilviä alkoi kerääntyä tapahtumien järjestämisten ylle. PlastExpo Nordic -messut saatiin pidettyä viimeisellä mahdollisella hetkellä 11.-12.3.2020. Suomen hallitus päätti toimenpiteistä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi 12.3.2020. Messut suljettiin tuntia suunniteltua aiemmin. Sen jälkeen Suomessa ei ole messuja pidetty, jos virtuaalisia ei lasketa mukaan. Kaikki tiesivät edessä olevan vaikean kevään, mutta harvempi silloin uskoi koronaviruksen jylläävän näin voimakkaasti vielä loppuvuonna. Kukaan ei olisi myöskään uskonut niin mittaviin, jopa perusoikeuksiin kajoamiseen asti meneviin toimenpiteisiin, kuten liikkumisen ja liiketoiminnan harjoittamisen rajoittamiseen.

Suomen talous on kokonaisuutena selviytynyt toistaiseksi ennakoitua paremmin. Mutta monilla yrityksillä, kuten esimerkiksi matkailualan yrittäjillä ja tapahtumien järjestäjillä, on selviytymiskamppailu meneillään tai edessä. Valtio ei taas näytä olevan köyhä eikä kipeä. Lisälainaa on otettu surutta koronan varjolla ja rahaa on syydetty enemmän kuin koronan negatiiviset taloudelliset vaikutukset ovat absoluuttisesti olleet. Lainojen korot ovat nyt edulliset ja näyttää siltä, että ne ovat vielä useita vuosia eteenpäin. Sen varaan ei pitäisi kuitenkaan tuudittautua. Toisenlaiseen kehityskulkuun pitää myös osata varautua.

Ihmiset ovat käyttäneet tänä vuonna aikaa kotonaan enemmän kuin koskaan. Kotona on laitettu ruokaa enemmän, remontoitu ja tehty puutarhatöitä, hankittu parempia etätyökalusteita ja -välineitä ja kuntoiltu. Tästä ovat hyötyneet myös monet muovialan yritykset. Positiivinen vaikutus liikevaihtoon on ollut myös niillä yrityksillä, joiden tuotteet ovat liittyneet suorasti tai epäsuorasti koronan hoitoon maailmalla. Monet yritykset ovat myös ketterästi lähteneet mukaan mm. suojaessujen, maskien ja käsidesin valmistukseen liittyvien tuotteiden valmistukseen.

Muovialan yrityksissä on torjuttu koronavirusta hyvin vastuullisesti ja tehokkaasti. Tuotannon rattaat on saatu pidettyä yllä ja monissa yrityksissä on hyvinkin pitkälle meneviä toimenpiteitä riskin pienentämiseksi esimerkiksi yrityksen sisäisten kohtaamisten minimoimisessa. Suomessa ovat sairauspoissaolot vähentyneet kolmanneksella tämän vuoden aikana. Osittain siihen ovat selityksenä lomautukset ja vapaa-ajan tapaturmien vähentyminen. Mutta merkittävää on ollut tartuntatautien väheneminen, koska ihmiset ovat eristäytyneet toisistaan. Ja töihin ei olla menty flunssaisena. Näistä ajoista on varmasti oppia myös tulevaisuuteen sairauspoissaolojen vähentämiseksi.

Monilla yrityksillä on ollut varmasti hyvin erikoinen vuosi, joko positiivisesti tai negatiivisesti. Ensi vuodesta tuskin tulee myöskään hyvin tavanomaista. Rokotukset saadaan toivottavasti liikkeelle mahdollisimman pian, mikä voi helpottaa tulevaisuuden suunnittelua. Tulevia strategioita ja budjetteja mietittäessä ei voi ottaa kuluvaa vuotta vertailukohdaksi. Pitää analysoida, kuinka paljon liikevaihdon negatiivinen tai positiivinen muutos on johtunut koronapandemiasta. Ja osittain kaikki vaikutukset eivät vielä edes näy. Muutokset voivat olla pidempiaikaisia trendejä tai vain tämän poikkeuksellisen ajan kuriositeetteja. Esimerkiksi pitkällä aikavälillä kasvomaskien kysyntä kasvanee verrattuna koronaa edeltävään aikaan, mutta volyymit eivät varmasti ole sitä luokkaa kuin tällä hetkellä.

Muoviyhdistyksellä on ollut myös hyvin poikkeava vuosi. Monia tapahtumia on jouduttu siirtämään ja perumaan. Myös perinteinen MuoviSki ensi helmikuussa on peruttu. Ensimmäistä kertaa on myös järjestetty tapahtumia virtuaalisesti, viimeisimpänä Ruiskuvaluwebinaari. Pitkällä aikavälillä Muoviyhdistyksen tapahtumien tulevaisuus näyttää valoisalta. On mahdollista, että monissa yrityksissä matkustaminen ja tapaamiset vähentyvät pysyvästi etätapaamisten juurruttua toimintaan. Silloin Muoviyhdistyksen tapahtumiin tuleminen on entistäkin houkuttelevampaa, kun pystyy näkemään monia yhteistyökumppaneita ja tuttuja samalla kertaa. Ensi vuodelle on suunnitteilla myös täysin uutta. Tavoitteena on järjestää MuoviBeach Yyterin muovittomilla rannoilla kesäkuussa.

Muoviyhdistys toivottaa kaikille rauhallista, rentouttavaa ja turvallista Joulua. Menestystä tulevalle vuodelle!

Vesa Taitto, Muoviyhdistyksen toimitusjohtaja