Olen saanut seurata hyvin läheltä kolmea isoa jätelainsäädännön muutosta työurani aikana. Muutokset ovat muuttaneet aina myös muovien maailmaa Suomessa suoraan ja välillisesti. Siksi niitä olenkin seurannut. Olen pyrkinyt aina kertomaan etukäteen päättäjille ja omille mitä tuleman pitää, jos laki asetuksineen asettuu tuollaiseksi tai tuollaiseksi.
Jätehuollosta vahva ohjain kaikkeen
Kauan sitten jäte oli jotain, mitä kukaan ei halunnut. Se oli saastaista ja vaarallista. Taudinlevittäjä, josta piti vain päästä eroon. Oli tarpeen säätää hyvin aukoton, yksinkertainen ja pakottavan vahva lakipohja. Vuoden 1978 Jätehuoltolaki (673/1978) oli vielä hengeltään tuota polvea. Sitten maailma ja asenteet muuttuivat. Jätteitä ei enää haluttu vain piiloon. Niistä haluttiin hyötyä. Ideaalisti haluttiin myös, ettei ihmisen toiminnoista syntyisi mitään jätteitä. Muovillakin on osa siinä kehityksessä, jossa ihmisillä alkoi olla paljon enemmän tavaraa, jolle pitää voida tehdä käytön jälkeen jotain muutakin kuin heittää pois. Oikeasti, kun sellaista paikkaa kuin ”pois” ei ole. Viimeistään 1990-luku oli kierrätysliikkeen heräämisen aikaa. Toisaalta olihan Suomessakin jo ennen sitä muovia kierrätetty jossain määrin – vaikkei siitä laeissa erikseen mainittu.
Kun sitten Jätelaki (1072/1993) tuli voimaan 1.1.1994 niin olinkin jo itsekin töissä Muovi ja ympäristö -projektissa. Siinä samalla Suomen jätelainsäädäntö yhdenmukaistettiin Euroopan yhteisöjen (sittemmin EU) lainsäädäntöohjeiston kanssa. Tällöin jätesäädöksistä tuli kovin uudenlaisia, laajoja, monimutkaisia, jotenkin ideologisia. Ne eivät enää rajoittuneet jätehuoltoon vaan ulottuivat ohjaamaan tuotteita ja tuotantoa. Muistan, miten outo uusi periaate meidän länsimaiselle teollisuudelle oli 1994 se, että jätteeseen nojaten byrokraateillemme annettiin valta kieltää tai rajoittaa valmistusta. Tuli prosenttitavoitteita ja tuli 5-vuotissuunnitelmia. Ohjailu muistutti edesmennyttä Neuvostoliittoa suunnitelmatalouksineen. Nyt melkein 30 vuotta myöhemmin EU kieltää ensimmäisiä muovituotteita jäte- ja roskaantumisperusteella SUP-direktiivillään. Aika marginaalisia muovituotteita vielä tässä vaiheessa menee kieltoon: Pillejä, drinkinsekoittimia, ilmapallonvarsia ja EPS-ateriapakkauksia, mutta kuitenkin, onhan se meille synkkä suunta. Siinä vuonna 2010 oli vähän muovien ohjailun osalta lievempi jätealan lainsäädännön kokonaisuudistus.
Suomen Uusiomuovi Oy:n historia
Olimme hyvin proaktiivisia tuolloin 1990-luvulla jätelakiin vastaamisessa. Silloinen Suomen Muoviteollisuusliitto kokosi yhden Euroopan ensimmäisistä muovin tuottajavastuuyhteisöistä eli Suomen Uusiomuovi Oy:n. Osakeannilla saatiin mukaan yli 40 täällä toimivaa yritystä, jotka halusivat saattaa asiaa, muovituotteiden kierrätystä eteenpäin. Tuon yleishyödyllisen ja voittoa tavoittelemattoman yhtiön kautta kehitettiin menestyksellä muovien kierrätystä – pakkausten ja putkien erityisesti. Toimitusjohtajana alussa oli Kari Teppola ja toiminnan varsinaisesti käynnistyttyä allekirjoittanut, 17 vuoden jakson. Sitten taas toiminnan laajennuttua toimitusjohtajuuden otti Peter Rasmussen. Ja kun kuluttajakeräys astui kuvaan täysmittakaavaisesti, Peter siirtyi kehitysjohtajaksi ja saimme yhtiön vetäjäksi kokeneen ekokemiläisen Vesa Soinin. Kolmas yhtiön täyspäiväinen on muovipakkauskierrätyksen yritysvalmentajana loistava Katja Laitinen. Muoviteollisuus ry:n Lena Jenytin toimii heidän assistenttinaan muun työnsä osana.
Uusi Jätelaki piste Suomen muovinkierrätykselle?
Nyt syksyllä eduskuntaan menevän jätelakiehdotuksen mukaan Suomen Uusiomuovi Oy:n muovinkierrätystehtävä vaikeutuisi huikeasti. Hallitus esittää ensinnäkin, ettei muoville tai yksittäiselle materiaalille enää ylipäätään saisi olla omaa pakkausalan tuottajayhteisöä vaan samaan yhteisöön pitää ympätä sitten puu, lasi, kuitu ja metallit. Muovipakkausten marketkeräyspistemäärä tullee tuplata 500:sta arviolta 1000:een. Ja kaikkein suurin kustannusmuutos tulee siitä, että tuottajayhteisön pitää maksaa kaikille Suomen kunnille edustamiensa pakkausten kiinteistökeräys vähintään 80 prosenttisesti. Nyt on edessä todella vaikeasti toteutettava ja muovipakkausmaksut väistämättä ainakin kaksinkertaistava laki. Sellaisen kustannusvaikutus tuotteeseen ja muovin kilpailukykyyn on jo paljon isompi kuin vaikkapa normaali palkankorotuskierros. Maksuthan suorittavat muovipakkaaja sekä pakatun tuotteen maahantuoja. SUP-direktiivin osalta on tuotteita, joissa maksaja on vielä auki, kuten on suoritustapakin
Ihmettelen erityisesti sitä, ettei Suomessa sallittaisi yritysten muodostaa muovipakkauksiin keskittynyttä virallista tuottajavastuuyhteisöä. Kukaan ei ole osoittanut, että jossain joku olisi pystynyt muovien osalta tekemään tehtävän paremmin. Päinvastoin kaikki innovaatiot, säästö ja loppukäyttökohteet ovat tulleet kotimaiselta teollisuudelta. Miten kaikki yhteen sotkeva mahtiorganisaatio olisi missään eduksi?
Maamme uusiomuoviyrittäjät ja – tuotevalmistajat ovat sijoittaneet muovien kierrätykseen Suomessa viime vuosikymmenenä kymmeniä miljoonia euroja ja muovinkierrätys on sekä merkittävästi noussut että kotimaistunut. Tällä hetkellä Jätelain sekavuuden vuoksi ei ole näkymää, miten ja minkä varaan täällä voisi turvallisesti suunnitella jatkoa. Muovien kierrätyksen konkreettinen lisäsuunnittelu olisi hyvin tähdellistä juuri nyt, sillä maamme kierrätyskapasiteetti on tapissaan ja pakkausmuovia tulee koko ajan lisää. Tuskin monimateriaalimonsterilla, jos järkevää sellaista tässä saadaan edes kokoon, tulee olemaan isompaa kiinnostusta kehittää erityisesti suomalaista teollista kierrätystä. Tässä lakivalmistelussa on koko kierrätysluupin sulkeminen nyt unohtunut.
Vesa Kärhä
Kirjoittaja on Muoviteollisuus ry:n toimitusjohtaja ja yrittänyt pitää kotimaisen muovin kierrättäjän puolta ja muutoinkin kiertotalouden kummallisissa kuvioissa.