PÖLYNIMURIN OSTAMINEN ei tule yleensä ensimmäisenä mieleen kesälomalla. Tällä kertaa siihen oli meidän perheessämme kuitenkin tarvetta, ainakin jonkun mielestä. Eräs norjalaisomisteinen kodinkoneliikeketju tarjosi kesällä jotain tuntematonta pölynimurimerkkiä 19 euron hintaan! Se nyt vaan on tyhmää maksaa liian vähän pölynimurista. Päädyimme loppujen lopuksi keskihintaiseen testivoittajaan. Epäilykset tosin heräsivät heti kaupantekotilanteen jälkeen, koska myyjä tarjosi lisäturvaa lisämaksusta. Kieltäydyin, koska eikös kodinkoneiden kestävyyteen pitäisi luottaa? Ei pitäisi luottaa, mutta kieltäydyin silti. Lisäturvan myyminen on monissa tapauksissa kuluttajan höynäyttämistä.

Erään toisen mielestä perheessämme tarvittiin oksasilppuria. Tarvetta oksien silppuamiseen on vain pari kertaa vuodessa, joten ajattelin minkä tahansa silppurin soveltuvan siihen tarkoitukseen. Kuinka väärässä olinkaan hankkiessani kaukomailta tulleen edullisen kapistuksen. Asiakaslupaukset täyttyivät, ja jopa ylittyivät, vain yhden spesifikaation osalta. Desibelejä oli enemmän kuin riittävästi, kunnes desibelit loppuivat kokonaan toisella käyttökerralla. Vika oli silppurissa, ei käyttäjässä. Tämän myönsi myyjäkin oman testinsä jälkeen. Vaihdoin parempaan malliin. Ymmärrettävää on, että edullisemmat mallit eivät ole kaikilta ominaisuuksiltaan yhtä hyviä. Ymmärrettävää ei ole, jos halpamallit eivät kestä yhtä kertaa enempää. Muovipillien sijaan pitäisi kieltää kertakäyttökodinkoneet.

Yhdysvaltojen nykyinen presidentti on tottunut tekemään diilejä ja saamaan, mitä tilaa. Hänen kannattajansa ovat myös saaneet juuri sitä, mitä ovat halunneet ja tilanneet. Uusimpana diiliyrityksenään Trump haluaa ostaa Grönlannin. Ajatus voi kuulostaa päättömältä, mutta ajatuksen takana on isot taloudelliset ja turvallisuuspoliittiset intressit. Jo sovittu tapaaminen Tanskan pääministerin kanssa peruttiin, koska Tanska ei halua tästä asiasta edes keskustella. Toisaalta on positiivista niin kauan, kun halutaan tehdä vain kauppaa. Itäisessä naapurissamme asia hoidettiin toisella tapaa. Krimiä ei ostettu, vaan se otettiin.

Maailmankaupassa on hyvin paljon epävarmuustekijöitä ja hiipumisen merkkejä näkyy monissa maissa. Vaikka Suomi on hyvin riippuvainen vientimarkkinoista, täällä pystytään vaikuttamaan omaan kohtaloomme. Uusi hallitus Suomessa on aloittanut työnsä, mutta isoja ilonkiljahduksia mitkään avaukset eivät ole aiheuttaneet. Nyt tarvittaisiin panostuksia ilmapiirin luomiseen, jossa yritykset uskaltavat investoida ja satsata tuotekehitykseen. Työllisyystavoitetta ei myöskään saavuteta ainakaan veroja nostamalla ja etuuksia lisäämällä. Taloustodellisuus on jo uudenkin hallituksen arkipäivää. Heitä äänestäneet eivät tule saamaan sitä, mitä tilasivat.

Innovaatio on loppuun kulutettu sana, mutta ilman innovaatioita Suomen kaltainen kylmä, syrjäinen ja alun perin köyhä maa ei olisi noussut kaltaisekseen menestystarinaksi. Erityisesti Suomessa on osattu monesti soveltaa ja ottaa uusia innovaatioita käyttöön. Monet maailmaa mullistaneet keksinnöt ovat syntyneet sattumalta. Polyeteenikin keksittiin vahingossa. Sitä saatiin, vaikka ei tilattu. Kuinkahan kurja paikka maailma olisi ilman sitäkin keksintöä?

Materiaalit voivat siis muuttaa maailmaa. Mielemme ei pysty kuvittelemaan millaisia materiaaleja voi olla muutaman vuosikymmenen päästä. Emmekä välttämättä ymmärrä, miten jo keksittyjä materiaaleja voisi soveltaa uusiin käyttötarkoituksiin. Myös muoviteollisuudessa kannattaa rohkeasti kokeilla uutta. Asiakkaille kannattaa tarjota uusia vaihtoehtoja ja palveluja jo ennen kuin he osaavat niitä kysyä. Ei ole sen parempaa asiakaskokemusta kuin yllättyä jostain, mitä ei ole osannut edes tilata.

Uutta voi etsiä ja ideoita voi pallotella asiakkaiden ja toimittajien kanssa myös messuilla. Alihankintamessut 2019 kerää taas totuttuun tapaan paljon myös muovialan toimijoita. Olet saattanut saada tämän lehden käsiisi juuri messuilla ja voit löytää Alihankintamessuilta myös Muoviyhdistyksen. K2019-messuilla on nähtävillä, mihin maailma on matkalla ja monet näytteilleasettajat luotaavat tulevaisuuteen. Esimerkiksi auto nähdään tulevaisuudessa itseohjautuvana olohuoneena tai toimistotilana. Muoviyhdistyksen K-messumatkalle lähtee mukaan taas mukava määrä yhdistyksen jäseniä. Näistä tapahtumista osallistujat ovat yleensä saaneet sitä, mitä ovat tilanneet.

Vielä ehtii myös hyvin mukaan PlastExpo Nordic -messujen näytteilleasettajaksi Helsingin Messukeskukseen 11.—12.3.2020. Tapahtuma on herättänyt paljon kiinnostusta ja osastoja on varattu jo paljon. Näiden messujen avulla voidaan saada uutta nostetta koko Suomen muovialalle. Mitä useampi lähtee mukaan, sitä enemmän siitä hyötyvät kaikki. Maailmantalouden antaessa hiipumisen merkkejä on Suomessa lisättävä höyryä!

Vesa Taitto, Muoviyhdistyksentoimitusjohtaja