Teksti ja kuvat: Henna Niemelä-Anttonen Pintojen jäätyminen aiheuttaa mittavia kustannuksia ja vaaratilanteita ympäri maailmaa. Jään kertyminen ei ole vain pohjoisen ongelma, vaan samat ilmiöt aiheuttavat haasteita muun muassa Keski-Euroopassa, Kiinassa, Japanissa ja jopa Afrikassa....
-Esko J. Pääkkönen- Termipoliisi palaa vanhaan kysymykseen, onko muovi yhtä kuin polymeeri? Viime aikojen mikromuovitulvassa ja muovittomalla muovilla ynnä muilla kikkailtaessa alkavat käsitteet olla sekaisin muillakin kuin meribiologeilla ja toimittajilla. Muovitermit-työryhmässä Tekniikan Sanastokeskus ry...
Eräänä aurinkoisen aamuna vuonna 2013 olin matkalla asiakastapaamiseen Walesissa. Tapaamisajaksi oli sovittu klo 10. Olin vieraillut tällä samalla asiakkaalla, samassa paikassa jo kolme kertaa aiemminkin. Saavuin tapaamiseen ajoissa aivan kuten ostojohtajarouvakin, joka minun piti...
Muovipoli ja Muoviteollisuus kutsuvat kaikkia biomuoveista ja uusiutuvista materiaaleista kiinnostuneita yrityksiä, tutkimuslaitoksia sekä muita tahoja verkottumaan ja suunnittelemaan yhteistyötä uuden liiketoiminnan luomiseksi. Perinteisille muoveille on tulossa suuri joukko uusia muovivaihtoehtoja. Suuntana on irrottautua vähitellen...
Tervetuloa Muoviyhdistys ry:n kevätkokoukseen, joka pidetään Ekstruusiopäivien yhteydessä tiistaina 14.5.2019 klo 16.30 Verkatehtaalla, kokoustila 1, 2. krs, osoitteessa Paasikiventie 2, Hämeenlinna. Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään sääntöjen mukaisesti seuraavat asiat: kokouksen avaus valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,...