Oli pimeä ja sateinen marraskuinen torstai-ilta Düsseldorfissa tämän vuosikymmenen alkupuolella. Mieli ei ollut kuitenkaan maassa onnistuneen Medica- messupäivän jälkeen. Tunnelmaa oli kohotettu entisestään myöhäisellä päivällisellä. Seurueemme mukana oli turkkilainen kollegani, jonka kanssa kävelimme Rein-joen rantaan, jossa sijaitsivat hotellilaivamme. Hän pyysi hotellin vastaanotosta huoneensa avaimen, sai sen, käveli huoneensa ovelle ja avasi oven. Hämmästys oli suuri, kun huone näytti täysin vieraalta. Missä vika? Huoneen numero oli täsmälleen oikea, mutta silloin Turkin miehelle muistui mieleen, että se oma huone oli sittenkin siinä viereisessä laivassa. Pimeydessä sain itsekin kerran taivaltaa Ateenassa, kun hotelliin tuli sähkökatko varhain aamulla, jolloin piti lähteä lentokentälle. Kuvitelkaa mielessänne käydä suihkussa, pukeutua ja pakata tavarat pilkkopimeässä. Siihen aikaan kännykässä ei ollut edes taskulampputoimintoa.
Kaikilla messuilla ja matkoilla paljon käyneillä tulee siis ennemmin tai myöhemmin eteen myös joitain kommelluksia ja sattumuksia.
Vähemmän hauska tapahtuma voi ajan myötä muuttua ratkiriemukkaaksi, kun sitä muistellaan työkavereiden kanssa vielä vuosia jälkeenpäin. Messuilla voi olla monia funktioita yrityksille, mutta harvoin mainitaan messujen merkitystä tiimihengen nostattamiseen. Paljon matkustavat myynti-, markkinointi- ja tuotekehitysihmiset kokoontuvat harvoin samaan paikkaan ja samaan aikaan, varsinkin jos
heitä on useassa eri maassa. Messuilla siihen voi olla mahdollisuus ja yhteisten kokemusten kautta voi yhteishenki hitsautua vieläkin paremmaksi. Millä ihmeen messuilla? Mistähän tuo messu-sana on keksitty tähän yhteyteen? Ilmeisesti siitä syystä, kun aikoinaan järjestettiin suurten juhlapyhien aikoihin suuria kauppatapahtumia messujumalanpalveluksien jälkeen. Samaa sanaa (messu) alettiin sitten käyttää myös näistä kaupallisista tapahtumista.
Tätä lehteä jaetaan Alihankinta-messuilla, joilla saatat olla näytteilleasettajana tai vierailijana. Saatat jopa lukea tätä messuilla ollessasi.
Mahdollisesti vierailusi syy on uusien asiakaskontaktien luominen tai nykyisten ylläpitäminen, verkostoituminen, uuden tiedon hankkiminen, uusien jälleenmyyjien tai toimittajien hakeminen tai vaikkapa uusien innovaatioiden markkinointi. Varsinkin näytteilleasettajille messuille osallistuminen voi olla iso investointi. Kansainvälisille messuille meneminen on vielä isompi satsaus. Silti joukossa voi olla ihmisiä ja yrityksiä, jotka osallistuvat messuille vanhasta muistista ja tottumuksesta. Täsmällinen tavoite messuille osallistumisesta voi puuttua ja isojakin panostuksia ollaan saatettu tehdä ilman konkreettisia tavoitteita. Panostukset eivät välttämättä näy välittömästi ja tuloksien saamiseen saattaa mennä vuosia. Silti on pystyttävä mittaamaan tavalla tai toisella, mitä messuilla on saatu aikaiseksi.
Tätä kirjoittaessa Muoviyhdistyksen järjestämä Fakuma-matka on melkein loppuunmyyty. Se ei ole ihme, sillä valmiin paketin avulla on
tehokasta mennä nimenomaan näille messuille. Yhteismatkoilla on myös yleensä paljon parempi mahdollisuus tavata uusia ihmisiä,
joista voi olla jonain päivänä sinulle myös liiketoiminnallista hyötyä. Maailma on pieni ja muovimaailma on sitäkin pienempi. Otamme mielellämme vastaan ehdotuksia messuista, jonne Muoviyhdistys voisi järjestää matkan. Ensi vuonna listalla on ainakin K-Messut. Uutena ideana ensi vuonna on tammikuussa järjestettävä ArabPlast-messut Dubaissa. Mikäli kiinnostusta on riittävästi, voimme järjestää sinne
matkan ja tehdä samalla yritysvierailun tai kaksi.
Ovatko messut menneen talven lumia? Vuodesta toiseen täynnä olevat messut Suomessa ja ulkomailla kertovat, että eivät ole. Kun tapahtuma on oikein suunniteltu ja se on saavuttanut asemansa vuosien kuluessa, sen parempaakaan kohtauspaikkaa ei ole. Laittakaa kalentereihinne seuraava muovialan messutapahtuma Suomessa. Se järjestetään 11.—12.3.2020 Helsingin Messukeskuksessa. Tavoitteena on kerätä moninkertaisesti sekä näytteilleasettajia että vierailijoita edellisiin kertoihin verrattuna. Tapahtumaa markkinoidaan myös kansainvälisesti. On tärkeää, että Muoviyhdistyksen jäsenet antavat hyvissä ajoin vinkkejä, miten tapahtumasta saadaan mahdollisimman
onnistunut. Sillä saadaan myös positiivista julkisuutta. Messutaan uudestaan vaan, kun niin halutaan, vielä 2020-luvullakin.
Vesa Taitto
Muoviyhdistyksen
toimitusjohtaja