Vasta nyt on havahduttu seurauksiin, jotka ovat aiheutuneet yhteiskunnan nopeasta kehityksestä, uusien materiaalien kehityksestä ja kulutuksen kasvusta sekä tuotteiden elinkaarien lyhyydestä. Muovit ovat vain yksi osa tätä ongelmaa, tosin ehkä näkyvin ja eniten esillä oleva.
”Muoviton maaliskuu”- kampanja paljasti selkeästi, että meillä muovi-ihmisillä on paljon tekemistä erityisesti tietämyksen ja oikean informaaation levittämisessä. Valitettavaa on, ettei media halua kuulla toisenlaisia näkemyksiä eikä keskusteluihin oteta muoviteollisuuden asiantuntijoita. Kuluttaja tietenkin tekee johtopäätöksensä ja epäilykset muovien käyttöä kohtaan leviävät kaikkiin sovelluksiin, ei vain pakkauksiin.
Ikävintä tässä on, että tilannetta käytetään hyväksi myös politiikassa. Aktiivisten EU-parlamentaarikkojen pitäisi muovivastaisuuden sijaan miettiä, miten Etelä-Euroopan jätehuoltoa parannettaisiin ja miten toteutetaan uudet EU:n kiertotaloustavoitteet. Plastics Europen mukaan kuluttajilta tulevan muovijätemäärän kierrätys oli viime vuonna ensimmäisen kerran EU:n historiassa suurempi kuin kaatopaikkasijoitus. Kehitystä on siis toki jo tapahtunut.
Monet eri organisaatiot yrittävät korjata ihmisten aiheuttamaa merten saasteongelmaa. Muoviteollisuus on osallistujana ainakin 260:ssä projektissa eri puolilla maailmaa. Lisäksi on meneillään lukuisia mikromuovitutkimuksia, joihin muoviasiantuntijat osallistuvat. Positiivista on, että tämä meriemme saastumisen käynnistämä maailmanlaajuinen muovipakkauskeskustelu ja sen seuraukset on nähtävä uhan sijaan suurena mahdollisuutena. Vaikutukset tulevat näkymään kaikissa alan toimijoissa, jos ja kun uusia muovistrategioita aletaan toteuttamaan. Meillä on vielä paljon tekemistä, vaikka olemme näissä asioissa Euroopan kärkimaita eikä kiistelyä pakkausmateriaalien paremmuudesta kannata jatkaa. Suomalaista kuluttajaa ei myöskään saa syyllistää siitä, jos hän syö jugurttinsa muovipurkista tai ostaa leikkeleensä barriermuovipakkauksessa.
EU:n muovistrategia, kuten myös paljon referoitu Ellen MacArthur Foundationin ”uusi muovistrategia” tähtäävät:
1) Huomattavaan pakkausmuovien kierrätyksen ja uusiokäytön lisäämiseen
2) Kontrolloimattomien jätevirtojen vähentämiseen
3) Mahdollisuuksien mukaan raaka-aineiden hiilijalanjäljen pienentämiseen uusiutuvien (biopohjaisten) raaka-aineiden avulla.
Vaikkakaan nämä strategiat eivät korosta käytön vähentämistä, täytyy turhan muovikulutuksen vähentämisen olla itsestäänselvyys. Asiantuntijoiden on kuitenkin vaikea nähdä missä kohdin meillä esimerkiksi kaupassa käytetään turhaan muovipakkauksia, sillä ei edes kierrätysmuovia sisältävä ostoskassi ole sellainen. Kotoisten poliitikkojen esittämää ”muoviveroa” ei ilmeisesti olla ehdotettu missään muualla ratkaisuksi merien saastumiseen.
Keskustelua ja kuluttajia häiritsee sekava terminologia. Kun muovien tyyppimerkinnät ja numerot otettiin aikoinaan käyttöön, oli öljy ainoa pakkausmuovien lähtöaine. Nyt kehitys kulkee kasvi- ja eläinpohjaisiin raaka-aineisiin. Niistä aikaansaatujen muovien yhteisnimitys on biopohjaiset muovit. Nämä taas jaetaan kahteen ryhmään: biohajoavat ja ei hajoavat. Viimeksi mainitut eroavat tavallisista muoveista vain lähtöaineensa perusteella.
Suomessakin tehdään paljon työtä uusien bioraaka-aineiden kehittämiseksi. VTT on palkittu edelläkävijä kun kyseessä on selluloosan käyttö. Lopputuote voi olla esimerkiksi läpinäkyvä kalvo. Käytössä olevan terminologian mukaan tätä tavallisten muovien tavoin käyttäytyvää kalvoa pitäisi kutsua biohajoavaksi muovikalvoksi, ei siis ”muovin korvaajaksi”. Onkin herätelty keskustelua, että sekaannusten välttämiseksi biopohjaisille, aidosti biohajoaville muoveille pitäisi keksiä uusi nimi, joka ohjaisi kuluttajia arjen valinnoissa ja helpottaisi käyttäytymistämme voimistuvassa kiertotaloudessa.
Kaikkialla maapallolla ollaan nyt yksimielisiä siitä, että muovien loppusijoitus ei saa olla luonto tai kaatopaikka. Muovittomaan maailmaan meillä ei ole enää paluuta ja siksi olisi kuunneltava asiantuntijoita; miksi ja miten muoveja pitää käyttää ympäristön varjelemiseksi ja hyvinvointimme ylläpitämiseksi.
Tekstin kirjoittaja: Insinööri Erkki Laiho on pitkän linjan muovi-/pakkausalan ammattilainen. Hän oli käynnistämässä ensimmäistä polyeteenitehdasta silloisessa Pekema Oy.ssä jo 1970-luvun alussa. Lähes 40 vuoden monipuolisen kokemuksen jälkeen hän jäi eläkkeelle Borealiksen ekstruusiopäällystyssovelluksen kehityspäällikön tehtävistä, mutta jatkoi sen jälkeen vielä neljä vuotta Baritec Oy:n markkinoinnin kehityspäällikkönä. Sen jälkeen vuonna 2012 Erkki Laiho perusti EhoPlace Oy nimisen konsulttiyrityksen entisten kollegoidensa kanssa. EhoPlace Oy ja Erkki Laiho toimivat edelleen aktiivisesti.