Muovialan messut ovat kuuluneet kautta historian muoviteollisuuteen, niillä käyminen tai esilläolo on ollut yleensä järkevää ja perusteltua. Messuilta on saatu uusia kontakteja, tutustuttu uusiin tuotteisiin, saatu uusia ideoita, syöty ja juotu, nähty maailmaa ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä.
Maailma on kuitenkin kutistunut. Aikaisemmin käynti Saksassa oli messumatkojen kohokohta, nyt kuitenkin mennään jo Kiinan asti muovimessuille. Samalla kotimaiset muovimessut tuntuvat kutistuvan aina vain, olkoonkin että keväiset Lahden Muovi&Pakkaus-messut eivät olleet huonommat kuin edeltävät messut Lahdessa.
Näytteilleasettajan näkökohdasta asiakkaita riitti ja uusimmat kuulumiset päivittyivät, mutta uutuudet esimerkiksi konepuolella loistivat poissaoloillaan. Olkoonkin, että isolla rynnäköllä tuleva kansainvälinen yritys oli satsannut ennennäkemättömästi ruiskuvalukoneosastoonsa, mutta myös sinnikäs yksityisyrittäjä oli tuonut edustamansa koneen näytille. Iso kiitos heille, he pelastivat Lahden muovimessut tänä vuonna.
Vajaa kuukausi myöhemmin olivat Plastteknik-messut Ruotsin Malmössä. Siellä oli näytteilleasettajia paljon, mutta jostain syystä käytävillä oli väljää. Kävijät eivät jaksaneet tulla Ruotsin eteläkärkeen, johon muuten pääsee yllättäen helposti Kööpenhaminan kautta Suomestakin päivävierailulle.
Lokakuussa ovat vuorossa Fakuma-messut Saksan Friedrichshafenissa. Muoviyhdistys on useita vuosia järjestänyt onnistuneen messumatkan paikan päälle. Messut ovat jokavuotiset, paitsi K-messuvuonna, jolloin Düsseldorfissa on maailman suurin muovishow päällä. Friedrichshafen sijaitsee Saksan eteläkärjessä, joten myös Itävallan, Italian ja Sveitsin muoviala on vahvasti mukana.Fakuma muuttui noin kymmen vuotta sitten erinomaisista ruiskuvalutekniikan messuista muun muoviteollisuuden suuntaan. Materiaalipuolen mukaan tulo onkin varmistanut messujen olevan paremmin tasapainossa..
Jollei tänä vuonna ehdi mukaan Muoviyhdistyksen järjestämälle matkalle, tai lähde omatoimisesti Friedrichshafeniin, niin suosittelen tulevaisuudessa käymistä paikan päällä.
Syyskuussa Tampereella järjestetään jokavuotiset suositut Alihankintamessut. Muoviyritykset ovat vahvasti olleet esillä messuilla näytteilleasettajina, myös kävijöitä on riittänyt muovialan yrityksistä. Ehkä on liioiteltua väittää, että puolet Suomen muovialan yrityksistä on jossain muodossa edustettuna Alihankinnassa, mutta paljon muovialan väkeä siellä tapaa.
Usein on ehdotettu että muovimessut pitäisi järjestää Alihankinnan yhteyteen. Näin ei vielä ole tapahtunut, mutta tuota voisi yrittää jossain muodossa, kun kerran kävijöitä riittää. Tällöin Alihankinta palvelisi vielä suurempaa asiakaskuntaa.
Pohtii,
Ryynikauppias Fredi