Rani Plast siirtyi vuoden vaihteessa uuden kokoluokan kalvoliiketoimintaan, kun se otti käyttöön uuden,
22 metriä leveää puhalluskalvoa tuottavan linjansa Teerijärven Bjölaksessa. Tänään linja on täydessä toiminnassa tuottaen Euroopan leveintä muovikalvoa.
Teerijärvi – eller borde man säga Terjärv – sijaitsee ruotsinkielisen Pohjanmaan itälaidalla osana Kruunupyyn kuntaa naapureinaan mm. Kaustinen ja Evijärvi. Siellä sijaitseva muovikalvoja valmistava kansainvälinen perheyritys Rani Plast tunnetaan niin teollisuuden eri alojen, mm. elintarvike, juoma ja pakkaus, rakentamisen kuin maatalouden kalvojen valmistajana.
Asiakastarve kehittyy, yritys sen mukana
Muuttunut tarve asiakkailla käynnisti suunnitelmat kokonaan uuden, entistä isomman kalvolinjan valmistamiseksi. Esimerkiksi maatalouden piirissä kasvavat aumakoot nostivat kysyntää leveämmistä katekalvoista. Samankaltaisia tarpeita oli voitu havaita muillakin asiakasrintamilla, kuten biokaasulaitoksissa. Niin ikään tuotekehitykseen saatiin näin aukeamaan tämän linjan myötä kokonaan uusia mahdollisuuksia.
– Oman osaamisemme pitää olla korkeatasoista, muita parempaa, sama on tilanne investointien kohdalla. Vasta tämä takaa sen, että olemme muita edellä ja voimme tulla voittajina ulos. Näin kiteyttää toiminta-ajatusta Rani Plastin tuotantojohtaja Simon Fagerudd.
Tehty 16 M€:n investointi tähän ns. isoon linjaan on koettu Rani Plastilla onnistuneeksi. Linja on täydessä käytössä ja tuotannosta suuri osa menee vientiin.
Kehitystyö ja oma osaaminen tälläkin kertaa menestyksen kulmakivinä
Rani Plastilla on aina uskallettu panostaa kehitystyöhön, jossa painopiste on ollut koneissa. Niin on tämänkin, tämän vuoden alussa käyttöön otetun puhalluslinjan kohdalla. Oma osaaminen, samoin kuin siihen panostaminen, on ollut erittäin merkittävää, sillä vaikka laite- ja komponenttivalmistajia maailmalla onkin – ja osaamista saatavilla mm. ekstruudereiden, kelauslaitteiden ja pakkausratkaisujen osalta -, niin halutun suuruisen valmiin linjan ostaminen ei ollut mahdollista.
– Oma osaaminen niin kone- kuin muovitekniikankin osalta on ollut suuressa roolissa linjan toteuttamisessa, mutta myös käytössä, toteaa Simon Fagerudd.
– Avaimet käteen ratkaisuja ei yksinkertaisesti ollut saatavilla. Linjan suuruus ja käytetyn muoviraaka-aineen määrä olivat selvästi rajoittavina tekijöinä, hän jatkaa.
Muovisulaa tonneittain kohti yläilmoja
Rani Plastin tehdas Bjölaksessa kohoaa 50 metrin korkeuteen. Kun mennään sisälle, huomataan, että puhalluslinjan nippiin päästäkseen täytyy ottaa hissi tehdasrakennuksen kahdeksanteen kerrokseen, mikä tarkoittaa 45 metrin matkaa ylöspäin lattiatasolta.
Linjan alapäässä seitsemän ekstruuderia huolehtii plastisoidun muovisulan puristamisesta halkaisijaltaan 2,3 metrin rengassuuttimeen, mistä se puhalletaan kuplana kohti nippiä. Muoviraaka-ainetta linjalla kuluu noin 2,3 tonnia tunnissa. Lopputuloksena saadaan seitsenkerroksinen muovikalvo, jolla on leveyttä 22 metriä. Ja erityisjärjestelyin voidaan saada leveyteen muutama metri lisää.
Automaatioaste erittäin suuri
Puhalluslinja edustaa tätä päivää jokaiselta osaltaan. Sen automaatioaste on erittäin suuri. Kirjoittajan silmä etsi linjan lähistöltä – turhaan – henkilöitä, joita ns. vanhalla puolella oli perinteiseen tyyliin. Erityismaininnan voi tässä kohtaa antaa automattiselle pakkauslinjalle.
Vaikeuksien kautta voittoon
Suurten muovituotteiden valmistaminen – oli kyseessä sitten ekstruusio, ruiskuvalu tai lämpömuovaus, jne. – tuo mukanaan täysin omat ongelmansa verrattuna pieniin tuotteisiin. Rani Plastilla on havaittu mm. käynnistyksessä tavaroiden oikea-aikaisuuden ja järjestyksen merkitys. Niin ikään ongelmatilanteisiin pitää olla tarkat suunnitelmat. Tällainen on esimerkiksi, kuinka varmistetaan hukkamateriaalin saaminen pois kerroksista. Jo muutaman minuutin aikana kertyisi ongelmatilanteessa erittäin suuria määriä kerroksiin täyttäen paikat.