Muoviyhdistykseen otettiin kesällä 2015 useiden jäsenten toimesta yhteyttä ja toivottiin järjestettäväksi matkaa Chinaplas –messuille. Pyynnön mukaan rakennettiin matka, jolle lopulta lähti 12 hengen ryhmä. 2016 on sen verran monen messun vuosi, että puolenkymmentä halukasta ei lähtenyt mukaan. Drupa ja K-messu vievät oman osansa vuosikalenterista, jolloin Kiinan messu putosi pois kuviosta. Yhtä kaikki, matkalle lähti hyvin motivoitunut joukko suomalaisia muoviammattilaisia.

Matkustaminen vaivatonta

Matkalle lähdettiin 22.4.2016 alkuillasta ja luonnollisesti sinivalkoisin siivin. Ryhmämme tapasi lentokentällä, jolloin pääsimme hieman tutustumaan toisiimme ennen matkaa. Isossa Airbusissa matkustaminen oli kohtuullisen mukavaa ja lentohenkilökunta teki parhaansa matkan sujuvuuden eteen. Lento kesti vajaat kymmenen tuntia ja olimme perillä Shanghaissa paikallista aikaa aikaisin aamulla.

Lentokentältä suuntasimme keskustaa kohti paikallisen rahan hankkimisen jälkeen luotijuna Maglevilla. Junan 300 km/h nopeus tuntui uskomattomalta, sen verran tasaista kyyti oli. Juna-asemalta siirryimme kadun toisella puolella olevalle metroasemalle. Parin pysäkinvälin siirtymän jälkeen hotellille oli enää lyhyt taksimatka. Hotellimme sijaitsi rauhallisella ja hiljaisella alueella, mikä oli rankan messupäivän jälkeen erinomainen asia.

Shanghaissa paljon nähtävää

Ryhmä käytti viikonlopun aikaerosta sopeutumiseen sekä kaupunkiin tutustumiseen. Shanghai on noin 24 miljoonan asukkaan metropoli, johon ei parissa päivässä tutustuta kovinkaan syvällisesti. Ryhmämme kävi tutustumassa muiden muassa yhteen keskustan suurimmista kävely- ja ostoskaduista sekä Pudongin rantamiljööseen pilvenpiirtäjineen.

Pudong on iltavalaistuksessa erityisesti edukseen. Ryhmämme jakautui pienempiin osiin ja tutustui keskustan mielenkiintoisimpiin kohteisiin tai kävi etukäteen sovituilla tehdaskäynneillä. Valtaosa tutustui Shanghain tekniikan museon näyttelyyn ja televisiotorniin. Molemmat ovat todella upeita nähtävyyksiä.

Metro on kävelyn lisäksi oikeastaan ainoa järkevä tapa liikkua ydinkeskustassa paikasta toiseen. Autolla liikkuminen on toivottoman hidasta.Laajemmallakin keskusta-alueella polkupyöräily tai kävely vaikutti olevan päiväsaikaan vähintään yhtä nopeaa kuin autolla ajaminen.

Mahtava messukeskus

Piha-alueella oli löydettävissä rauhallisiakin nurkkauksia. Kuvassa messuhälinästä tauolla FL Pipen Lars-Erik Furu ja Anders Ljungberg ja Plasbitin Jari Ketomäki messujen 30-vuotisjuhlatunnuksen äärellä.

Piha-alueella oli löydettävissä rauhallisiakin nurkkauksia. Kuvassa messuhälinästä tauolla FL Pipen Lars-Erik Furu ja Anders Ljungberg ja Plasbitin Jari Ketomäki messujen 30-vuotisjuhlatunnuksen äärellä.

Maanantaina ryhmämme suunnisti messuille. Ryhmällämme oli VIP-passit, joten pääsimme mukavasti lyhempien jonojen kautta messuille sisään. Sisäänkirjautumiseen pääsy onnistui ajamalla turhaan ison parkkihallin ylimpään kerrokseen ja sieltä alas, mutta tältä emme kielimuurin ja paikallisen toimintakulttuurin vuoksi voineet välttyä.

Sisäänkirjautuminen oli kiinalaiseen tapaan järjestetty, eli monen toimihenkilön iso ja puuhakas touhuaminen toi lopulta liput käyttöömme. Kaikki olivat erittäin ystävällisiä ja pienet kommellukset kuuluvat aina Kiinassa matkan kuvaan.

Messualue koostui suorakulmaisen kolmion muotoon rakennetuista 17 isosta hallista. Kolmion keskustaan oli pystytetty teemoittain ja prosesseittain teemoitettuja pressuhalleja yhteensä 23 kappaletta. Pressuhalleista yhdeksän oli pienempää mallia, mutta loput 14 olivat kohtuullisen suomalaisen teollisuushallin kokoisia. Messualue oli siisti ja sitä siivottiin ahkerasti. Jätehuolto ei ole eurooppalaista tasoa, mutta toimi kuitenkin hyvin. Ruoka- ja juomapalveluita oli silminnähden vähemmän tarjolla kuin eurooppalaisilla messuilla, mutta ei alueella päässyt nälkää näkemään.

Messuvieraita tuntui riittävän joka paikkaan todella paljon. Messualueen layout osoittautui toimivaksi. Hallien etäisyydet toisistaan eivät muodostuneet kolmiomuodostelmassa liian suuriksi. Alueen keskustaan pystytetyissä pressuteltoissa pääsi tutustumaan mielenkiintonsa mukaan teemoittain muoviteknologian eri osa-alueisiin.

Messujen sisältö hyvää tasoa ja kasvu ripeää

Aqvacompin Timo Ture (vasemmalta), IKP:n CEO Mr. Lee sekä Aqvacompin Markku Nikkilä ja Jari Haapanen olivat erittäin tyytyväisiä messujen antiin. Mr. Lee oli silminnähden iloinen saadessaan suomalaisen raaka-aineinnovaation oman yrityksensä portfolioon. Tämä näkyi IKP:n osastolla, josta Aqvacompille oli varattu leijonanosa.

Aqvacompin Timo Ture (vasemmalta), IKP:n CEO Mr. Lee sekä Aqvacompin Markku Nikkilä ja Jari Haapanen olivat erittäin tyytyväisiä messujen antiin.
Mr. Lee oli silminnähden iloinen saadessaan suomalaisen raaka-aineinnovaation oman yrityksensä portfolioon. Tämä näkyi IKP:n osastolla, josta Aqvacompille oli varattu leijonanosa.

Suomalaisen ryhmän jäsenillä oli selvät agendat messuja varten. Ryhmä jakautui osiin etsimään itselleen sopivat tutustumiskohteet. Etsimistä helpotti hyvin ryhmitellyt hallien sisältökokonaisuudet. Paperilla ryhmittely toimi tosin hieman paremmin kuin käytännössä, mutta tästä huolimatta kohteet löytyivät vaivatta. Joillakin osastoilla kielimuuri osoittautui vaikeaksi ylittää, sillä paikallinen väestö ei aina kommunikoi ymmärrettävästi englanniksi. Ryhmämme jäsenet olivat tyytyväisiä messujen saantoon, eli matkalle asetetut ammatilliset tavoitteet tuli saavutettua.

Messuilla oli yhteensä 3 335 näytteilleasettajaa 39 eri maasta, joista reilu kolmannes tuli Kiinan ulkopuolelta. Ensimmäistä kertaa messuille osallistui noin hieman alle 500 näytteilleasettajaa. Näyttelyneliöitä oli käytössä hulppeat 240 000 m2. Messuvieraita neljän päivän aikana kävi yhteensä lähes 150 000 henkilöä 160 eri maasta, joista noin 40 000 saapui ulkomailta.

Edellä mainitut luvut alleviivaavat Chinaplasin asemaa K-messujen jälkeen maailman toiseksi suurimpana muovi- ja kumialan messuna. Chinaplasin kävijämäärän kasvuluku edelliseen, vuonna 2015 Guangzhoussa järjestettyyn messuun oli 16 prosenttia. Edelliseen Shanghaissa vuonna 2014 järjestettyyn messuun verrattuna messuvieraita kävi 14 % enemmän.

Tiistai oli kävijämäärältään messujen ennätyspäivä, jolloin alueella kävi 54 823 messuvierasta. Luvut tekevät kunniaa myös sille tosiasialle, että vuonna 2016 juhlittiin messujen 30-vuotisjuhlaa.

Messuilta löysimme kaksi suomalaista näytteilleasettajaa, Aqvacomp Oy:n ja IonPhase Oy:n. Aqvacomp oli korealaisen IKP:n osastolla komeasti esillä. Jari Haapanen, Timo Ture ja Markku Nikkilä saivat tehdä töitä lähes tauotta. Sen verran mielenkiintoiseksi oli heidän tuotteensa havaittu. Lisäksi Engelin osastolla tapasimme Kiinan myynnistä vastaavaan Anders Nybäckin, josta on oma juttunsa tässä lehdessä.

Suomalaiset näytteilleasettajat olivat erittäin tyytyväisiä messujen saantoon. Kontakteja ja kyselyitä oli tullut todella mukavasti ja tunnettuus oli lisääntynyt suunnitellusti.

Messukokemus oli ammatillisesti sitä luokkaa, että hyvin todennäköisesti Muoviyhdistys järjestää tulevaisuudessa matkan Chinaplasiin. Ryhmä oli tyytyväinen matkan antiin ja järjestelyihin. Lähtöä edeltävänä iltana Telko halusi tarjota ryhmälle mahdollisuuden palautetilaisuuteen ja tarjosi ryhmällemme läksiäisillallisen. Isäntinä toimivat Arto Heinonen sekä Kiinan myyntijohtaja Sky Wang.

Tältä pohjalta on hyvä rakentaa seuraavaa retkeä maailman toiseksi suurimmille ja Aasian suurimmille muovi- ja kumialan messuille.

Julkaistu: MuoviPlast 03/2016.