Proto Labsin syntyhistoria on tarina sinänsä. Larry Lukis oli laser-printtereitä valmistava yrittäjä. Lukis kehitti uutta printteriä ja kehitystyö oli hidasta siksi, että ruiskuvalettujen osien saaminen kesti viikkokausia ja oli erittäin kallista. Lukis uskoi, että ruiskuvalettuja osia on pakko pystyä tuottamaan edullisemmin ja nopeammin.
Sarjayrittäjä Lukis pistää tuulemaan
Larry Lukis ei jäänyt aiettaan hautomaan vaan samaisena vuonna 1999 syntyi Protomold Company, jonka suojissa Lukis kehittää nopean ruiskuvalutuotannon. Pian alkukiihdytyksen jälkeen Lukis rekrytoi Brad Clevelandin mukaan ja kasvu kiihtyy. Yhtiön käyttämät ohjelmistot patentoidaan ja Yhdysvalloissa sijaitsevaa tuotantoa vahvistetaan.
Vuonna 2005 alkaa laajentuminen EU:n suuntaan. Euroopan päämaja perustetaan Britanniaan, jonka jälkeen alkaa laajentuminen muualle EU:n alueelle: Saksa 2006, Ranska 2009 ja Italia 2012. Ennen Italiaa oli toiminta laajentunut jo globaalille tasolle vuonna 2009 Japanin tuotantolaitoksen myötä. Vuonna 2009 yhtiö otti nimekseen Proto Labs.
Suomi Proto Labsin kartalle ja heti kasvuun
Vuonna 2012 liikevaihto ponkaisee yli 100 miljoonan dollarin. Samana vuonna yhtiö listautuu pörssiin ja sen markkina-arvoksi muodostuu 2 miljardia dollaria. Vuonna 2015 Suomi ilmestyi Proto Labsin kartalle sen ensimmäisen eurooppalaisen yritysoston myötä. Tuolloin yritykseen liitettiin Alphaform, jolla oli toimintaa Suomen Ruskon lisäksi Saksan Feldkirchenissä ja Eschenlohessa sekä Ruotsin Kistassa. Näiden hankintojen myötä liikevaihto kipusi 200 miljoonan dollarin rajan yli.
Suomen Ruskolla olevan tuotantolaitoksen konekantaa on kasvatettu määrätietoistesti heti yrityskaupan toteutumisen jälkeen. Proto Labsin Suomen toimitusjohtaja Björklöf toteaa, että Suomen yksikön kapasiteettia on tarkoitus kasvattaa niin, että se pystyy tuottamaan 3D-tuotannon palveluja Suomeen sekä Suomen lähialueiden asiakkaille. Ruiskuvalutuotteina toteutetut isommat sarjat sekä CNC-koneistus, jyrsintä ja sorvaus tuotetaan jatkossakin Telfordissa. Kaikki palvelut kuuluvat Suomen yksikön repertuaariin.
Proto Labsin liikeidea
Toimitusjohtaja Dan Björköf kertoo, että Proto Labs lupaa toimittaa tuotteet asiakkaalle niinkin nopeasti kuin 1–15 vuorokauden kuluttua yhteisesti hyväksytystä tilauksesta. Perinteisillä menetelmillä tuotteet valmistuvat 4–12 viikon kuluttua vahvistetusta tilauksesta joten ajan säästö on melkoinen. Proto Labs hakee kokoluokassa 10–25 000 olevia kappaleen sarjoja tuotantoonsa. Tämän lisäksi yritys tarjoaa palvelujaan kysyntäpiikkien tasaajana sekä koeajosarjojen toteuttajana. Muina palveluina yritys tuottaa 3D-tulostuksena 1–50 osaa 1–7 päivässä.
Tulostusmenetelminä käytetään stereolitografiaa, lasersintrausta sekä metallin lasersintrausta. CNC-koneistuksen osalta yritys lupaa osia 1–3 päivässä tuotantosarjojen ollessa 1–200 ja enemmänkin osia. CNC-jyrsinnällä saadaan valmistettua myös työstömenetelmälle soveltuvia muoviosia.
Millä eväillä lupaus voidaan pitää?
Proto Labsilla on Euroopassa yli 100 CNC koneistuskeskusta, yli 50 ruiskuvalukonetta sekä yli 30 teollisuus tason 3D-tulostinta. Asiakas tekee nettipohjaisen tarjouspyynnön, joka ohjataan lähimpään tuotantoyksikköön. Ohjelma laskee tarjoushinnan saman tien ja tekee tarvittaessa parannusehdotuksia tuotesuunnitteluun.
Kun asiakas hyväksyy tarjouksen, alkaa kulloinkin sopivimmaksi katsotulla tehtaalla tapahtua. Sorvit ja jyrsimet valjastetaan työstämään metallia joko muotiksi tai valmiiksi osiksi. Vaihtoehtoisesti 3D-tulostimet ryhtyvät koostamaan alle sadan kappaleen sarjoja. Suomen tuotantoyksikkö keskittyy stereolitografiaan ja lasersintraukseen sekä uretaani- ja silikonivaluun. Edellä mainittujen lisäksi alumiinivalut ovat Suomessa tuotannossa.
Julkaistu: MuoviPlast 03/2016.