Arburg järjesti 16.–19.3.2016 Teknologiapäivät tehtaallaan Lossburgissa, Saksassa. Vuodesta 1999 järjestetyt Teknologiapäivät ovat keränneet yhteensä 73 800 vierasta Lossburgiin, painottaa Arburgin hallituksen puheenjohtaja Michael Hehl. Teknologiapäivät vetivät tänä vuonna pieneen Lossburgin kylään noin 7 100 kävijää 54 maasta.
Suomesta tapahtumaan matkusti 18 hengen ryhmä EM-Koneen Markku ja Juha Hirnin johdolla. Arburg työllistää maailmanlaajuisesti noin 2 500 ihmistä, joista noin 2 000 työskentelee Lossburgin tehtaalla. Hehlien perheyhtiön liikevaihto oli vuonna 2015 hieman vajaa 600 miljoonaa euroa. Viime vuonna otettiin käyttöön uusi 18 600 m2 halli, jonka myötä tehtaan rakennettu pinta-ala nousi lähes 165 000 m2:n. Rakenteilla oli uusi parkkihalli, johon mahtuu 568 autoa.
Laaja tuotekirjo esillä
Teknologiapäivillä oli kymmeniä koneita käynnissä esitelläkseen Arburgin eri tekniikoita sekä yhteistyökumppaneiden kanssa kehitettyjä sovelluksia. Golden Electric –sarja oli tämän kertaisten Teknologiapäivien uutuus ja samalla maailman ensiesittelyssä. Juhlistaakseen 50-vuotista ruiskuvalukonetuotantoaan Arburg rakensi vuonna 2006 Golden Edition –malliston, johon oli koottu yleisimmin halutut lisävarusteet ja apulaitteet. Kun koneita rakennettiin isoina sarjoina, sai Arburg puristettua hintaa alaspäin. Nyt samaa kaavaa toteutetaan sähkökoneiden osalta Golden Electric –mallistossa, kertoo EM Koneen Markku Hirn.
Mielenkiintoisia sovelluksia riitti vieraiden ihmeteltäväksi. Mullistavia teknisiä uutuuksia ei ollut esillä, mutta kehittyneitä sovelluksia sitäkin enemmän. Metallin ruiskuvalu eli MIM (Metal Injection Molding) oli näyttelyssä vahvasti läsnä. Samoin keraamien ruiskuvalu oli saanut oman osastonsa.
Ruostumattomalla teräksellä katetun puhdastilakoneen ympärillä riitti kiinnostuneita tutkiskelijoita kuhinaksi asti. Solumuovisovelluksena esiteltiin virvokepullolle rakennettu kylmärasia, johon oli rasian kiinnitystä varten ruiskuvalettu kierrekappale polypropeenista. Kierrekappale ruiskuvalettiin ensin EPP:stä valmistetun renkaan sisälle, josta muodostunut kokonaisuus liitettiin kylmärasiaan soluun kytketyssä uunissa. Sidoksesta tuli kestävä ja luja. Tämä sovellus oli toteutettu yhteistyössä Krallman Gruppen kanssa, joka on rekisteröinyt tekniikan nimellä PVSG®, eli Partikelschaum-VerbundSpritzgiessen.
Pakkaussovelluksesta oli esillä avaimet käteen –periaatteella toteutettu sovellus, jossa 180 tonniseen hybridikoneeseen oli asennettu neljäpesäinen muotti, joka takoi 100 ml:n kuppeja 1,65 sekunnin jaksoajalla. Robottisovelluksia edusti mielenkiintoinen monorail –siirtojärjestelmä, jonka avulla koneelta valmistuvat osat saadaan esimerkiksi kokoonpanolinjalle automaattisesti. Monorail -ratkaisu oli toteutettu yhteistyössä SCHMID Technology Systems GmbH:n kanssa.
Asiantuntijaluennoilla tietoa tarjolla
Luentoja oli viisi eri aihetta ja esitykset pidettiin sekä saksaksi että englanniksi. Vahvin luentopainotus oli teollisen Internetin ympärillä, otsakkeiden Industry 4.0 alla. Yksi luennoista keskittyi muutenkin vahvasti esillä olleen Freeformerin käytännön sovellukseen. Tom Krause yrityksestä nimeltään Igus luennoi siitä, miten he olivat hyödyntäneet Freeformeria tuotannossaan. Kevyet ratkaisut olivat saaneet oman luentonsa. Tavoitteena on kustannusten ja ympäristön säästäminen kuitenkin niin, että kappaleiden teknisistä ominaisuuksista ei tarvitse tinkiä. Yhtälö ei ole helpoin mahdollinen, mutta hyviä tuloksia on saatu aikaiseksi.
Tyytyväiset kävijät
Mukana ollut suomalaisryhmä oli tyytyväinen näkemäänsä. Teknologiapäivillä sai hyvän yleiskuvan Arburgin tavasta rakentaa ruiskuvalukoneita. Lisäksi vieraat pääsivät tutustumaan erityisen mielenkiintoisiin sovelluksiin ja kurkistamaan alueille, joihin ei ollut vielä aiemmin törmännyt. Kahden vierailupäivän aikana nähtiin paljon ja monelle tuntui syntyneen uusia, hyviä ajatuksia oman tuotantonsa kehittämiseksi.
Julkaistu: MuoviPlast 02/2016.