Skaala Oy on vuonna 1956 perustettu suomalainen perheyritys. Yritys on Pohjoismaiden suurimpiin kuuluva ikkuna-, ovi- ja lasiratkaisuihin erikoistunut toimija, joka tunnetaan etenkin energiatehokkaasta tuoteperheestä. Vahvan kotimarkkinaosuuden lisäksi Skaalan tuotteita viedään pääasiassa Ruotsiin, Iso-Britanniaan ja Venäjälle. Seitsemän...
Fluorotech on vuonna 1991 Gary Sundbergin perustama, suomalainen teollisuutta ja rakentamista palveleva muoveihin erikoistunut yritys. Reilun kolmen miljoonaan euron liikevaihto syntyy seitsemän työntekijän voimin. Valkeakoskella ja Vantaalla Fluorotechilla on kaksi toimipistettä. Vantaan Kivipyykintiellä on...
Aikolonin juuret ovat syvällä Suomen muovihistoriassa. Vuonna 1946 Lasse Hahtosen isä perusti Pohjolan Kumi –nimisen yrityksen. Aikojen edetessä yritykseen perustettiin muoviosasto, jolta ei odotettu kovin kummoisia tuloksia. Vuonna 1985 veljekset Leo ja Lasse Hahtonen...
Jouko Suni perusti Taitomuovi Ky:n vuonna 1985 marraskuussa. Tuolloin hän oli yhtiön ainoa vastuunalainen yhtiömies. Sittemmin kommandiittiyhtiö muutettiin osakeyhtiöksi ja Suni on edelleen yhtiön toimitusjohtaja sekä 70 % osuudellaan enemmistöomistaja ja ainoa töihin osallistuva osakas....