Lontoo haisi pökerryttävän pahalle 1800-luvun puolivälissä. Kuvottava löyhkä tuli Thames-joesta, jonne kahden miljoonan asukkaan jätteet ja ulosteet kipattiin. Haju tuli vielä sietämättömämmäksi kesähelteillä. Saastainen joki oli epidemioiden pesäke. Kolera tappoi tuhansia asukkaita. Poliitikot vastustivat tarvittavien toimenpiteiden tekemistä usean vuoden ajan kalliisiin kustannuksiin vedoten. Parlamenttitalon sisällekin tuli sietämätöntä hajua. Lemun vauhdittamana kansanedustajat saivat lopulta aikaiseksi monivuotisen viemäröintiprojektin, jonka seurauksena saasteet saatiin johdatettua kaupungista pois.

Sata vuotta myöhemmin, 1950-luvulla, Thames oli saastutettu teollisuuden päästöillä niin huonoon tilaan, että sitä pidettiin Lontoon kohdalla biologisesti kuolleena. Mikä on tilanne nyt? Puhtaasta vedestä pitävät lohi, saukko ja monet muut eläinlajit ovat palanneet jokeen tällä vuosikymmenellä. Kiristyneiden ympäristölakien ansiosta vesien tilaa on onnistuttu parantamaan huomattavasti.

Päijät-Hämeessä Vesijärvi oli Suomen saastunein järvi vielä 1970-luvulla. Jätevesikuormituksen poistolla ja kunnostamalla järveä erilaisin menetelmin luotiin perustat Vesijärven tervehtymiselle. Lontoo ja Lahti ovat hyviä esimerkkejä, että kaikki ei mene aina huonompaan suuntaan. Ympäristön tilaa on mahdollista parantaa, kun niin päätetään. Päätöksiä ei saisi kuitenkaan perustaa yhden mittarin varaan, kuten ilmastonmuutoskeskustelussa tunnutaan tekevän. Hiilineutraaliuden tavoitteleminen hinnalla millä hyvänsä voi pahimmillaan vähentää esimerkiksi biodiversiteettiä, mikä voi olla vakavin ympäristöuhka. Samoin muovin korvaaminen muilla materiaaleilla voi lisätä negatiivisia ympäristövaikutuksia. Kansallisesti voisi pyrkiä konkreettisiin toimenpiteisiin, joilla parannetaan ympäristön tilaa näkyvästi. Esimerkiksi Itämeri on heikossa hapessa, kirjaimellisesti. Asiaan pystytään EU:ssa vaikuttamaan, jos tahtoa löytyy.

Ilmaston kehittymistä voi ennustaa, mutta ei tietää. Se voi lämmetä ennustuksia nopeammin. Mahdotonta ei ole ilmaston viileneminenkään. Lämpötilaspekulaatioiden sijaan pitäisi keskittyä vaikuttavaan tekemiseen. Kun ilmastosopimus on turhan abstrakti ja siihen ei saada kansainvälistä sitoumusta, voisiko saada aikaan globaalin kivihiilisopimuksen? Kivihiili tappaa vuosittain 800 000 ihmistä ja Euroopassakin yli 20 000. Lisäksi kivihiilen polttaminen aiheuttaa terveydenhuollon kustannuksia pelkästään EU:ssa yli 60 miljardia euroa. Ja globaaleista hiilidioksidipäästöistä kivihiili on suurin yksittäinen päästölähde, kolmannes kaikesta.

Teollistuneet maat ovat varmaankin tehneet jo paljon kivihiilen korvaamiseksi. Näin voisi luulla. G20-maat (maailman isoimmat taloudet), jotka tuottavat 80 % kasvihuonepäästöistä, ovat itse asiassa muutaman viime vuoden aikana kolminkertaistaneet tukensa nimenomaan hiilivoimaloiden rakentamiseen. Esimerkiksi Japani tukee 5 miljardilla dollarilla hiilivoiman rakentamista muissa maissa. Samoin mm. Kiina, Etelä-Korea ja Intia laittavat paljon rahaa vuosittain hiilivoimaloiden rakentamiseen. EU:lla ei näytä olevan myöskään kovin suurta kiirettä sulkea laitoksia, ja mm. Puolassa ja Kreikassa rakennetaan uusiakin hiilivoimaloita. Näemmä nyt ei ole pakko olla rakentamatta edes EU:ssa.

Jokainen kuluttaja pystyy omilla valinnoillaan vaikuttamaan päästöihin. Näin hoetaan. Ei se ihan niin yksinkertaista ole. Globaalissa mittakaavassa vain rikkaat pystyvät tekemään valintoja. Kaikki suomalaiset ovat rikkaita, suhteellisesti. Maailmassa on lähes miljardi ihmistä, jotka elävät absoluuttisessa köyhyydessä taistellen olemassaolostaan. Heille ei tule ensimmäisenä mieleen ilmastoteot, kuten ei miljardeilla muillakaan, jotka yrittävät päästä paremman elintason syrjään kiinni. Jos esimerkiksi intialaisten CO2-päästöt / henkilö nousisivat samalle tasolle kuin Euroopassa, globaalit kokonaispäästöt kasvaisivat noin 20 %.

Hallitus Suomessa on asettanut ilmastopoliittiseksi tavoitteeksi täyden hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä. Onko siinä järkeä? Globaaleihin päästöihin sillä ei ole juuri mitään vaikutusta, mutta Suomen kilpailukyvylle sillä voi olla hyvinkin positiivinen vaikutus, kun on pakko kehittää ympäristötehokkaita ratkaisuja, joilla on myös kansainvälisiä markkinoita. Suomi saa sillä myös varmasti näkyvyyttä kansainvälisillä areenoilla. Hiilineutraaliuden nimissä ei kuitenkaan saisi tehdä päätöksiä, jotka huonontavat ympäristön tilaa Suomessa tai muissa maissa.

Viime vuodet ovat olleet viherpesun kulta-aikaa ja hiilineutraaliuden kansallinen tavoittelu voi yllyttää siihen lisää. Kaikki kuluttajat eivät ole kuitenkaan tyhmiä ja totuuden kertominen voisi olla jopa kilpailukeino kansainvälisilläkin markkinoilla. Suomi ja muoviteollisuus voisivat näyttää muille maille mallia. Muovia ei tarvitse hävetä ja sitä ei kannata korvata ympäristölle huonommilla vaihtoehdoilla. Rehellisenä kansana Suomi voisi olla maailman muovimyönteisin maa.

Hiilineutraalisuus on vaikeaa. Hiirineutraalisuus on helpompaa. Puutarhassamme sen takaavat naapureiden vapaana kulkevat kissat.

Vesa Taitto, Muoviyhdistys ry

Kuva:Shutterstock